SUOMEN ADVENTTIKIRKON HISTORIA
"Onnellinen se kansa, joka riemuiten ylistää sinua, Herra! Se kansa saa vaeltaa sinun kasvojesi valossa."
Ps. 89:15
Adventtikirkon historia Suomessa
Adventistien varsinainen sananjulistustyö alkoi Suomessa 21. heinäkuuta vuonna 1892, jolloin Helsinkiin saapui Tukholmasta "Suomen apostoli", Ruotsin adventtikirkon esimies Olof Johnsson (1843-1919) sekä kaksi seurakuntatyöntekijää. He jakoivat ruotsinkielistä hengellistä kirjallisuutta, kävivät kodeissa sekä kutsuivat ihmisiä kokouksiin Johnssonin vuokraamaan asuntoon.
Saman vuoden joulukuussa adventistien skandinaavisen työn johtaja, Lewis Johnsson kävi ensi kertaa Suomessa, tuoden mukanaan käsikirjoituksen ensimmäiseen adventistien julkaisemaan suomenkieliseen kirjaan, "Kristus ja hänen vanhurskautensa", jonka oli kirjoittanut eräs amerikkalainen adventisti ja suomentanut muuan Amerikan suomalaisista.
Suomen ensimmäinen adventtiseurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1894. Siihen kuului aluksi 24 jäsentä ja se toimi osoitteessa Pursimiehenkatu 25. Toiminta oli aluksi lähes yksinomaan ruotsinkielistä vuoteen 1907 saakka, jolloin työntekijöihin liittyi kaksi suomenkielistä työntekijää. Jäsenmäärän kasvaessa perustettiin vuonna 1909 itsenäinen Suomen konferenssi (piirikunta).
Vuonna 1919 Suomessa astui voimaan alkoholin käytön kieltävä kieltolaki, joka oli voimassa aina vuoteen 1932 saakka. Tämä edisti myös terveellistä elämäntapaa suosivien adventistien tekemää raittiustyötä.
Vuonna 1921 voimaan astunut oppivelvollisuuslaki toi monille adventisteille ongelmia. Suomessa lauantai oli yleinen koulupäivä ja osa vanhemmista, jotka eivät uskonnollisista syistä lähettäneet lapsiaan sinä päivänä kouluun, saivat sakkoja ja muutamat jopa vankeusrangaistuksia.
Vuonna 1922 voimaan tullut uskonnonvapauslaki, joka antoi kahdeksantoista vuotta täyttäneille oikeuden kuulua haluamaansa kirkkokuntaan, antoi adventisteille mahdollisuuden perustaa oma laillistettu kirkkokunta Suomeen. Keskusteluja rekisteröidyn adventistiyhdyskunnan perustamisesta käytiin, mutta käytännön toimiin ei vielä ryhdytty.
Vuonna 1929 piirikunta jaettiin suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen. Suomenkieliseen konferenssiin kuului 1127 jäsentä ja ruotsinkieliseen 314.
Sotavuodet 1939-1944 lisäsivät yleistä kiinnostusta uskonnollisia asioita kohtaan. Tämä näkyi myös adventtiliikkeen toiminnassa. Talvisodan aikana Helsingissä Messuhallissa pidettiin Suomen adventtiliikkeen historian toistaiseksi suurin kokous. Siihen osallistui peräti 6000-7000 kuulijaa.
Vuonna 1943 adventistipastori Toivo Seljavaaraa kiellettiin Helsingissä kokousten pito sillä perusteella, että hän kuului siviilirekisteriin eikä mihinkään laillistettuun kirkkokuntaan. Seljavaaraa vastaan nostettiin jopa syyte luvattomien kokousten pidosta, mutta Helsingin raastuvanoikeudessa syyte kuitenkin aiheettomana hylättiin.
Opetusministeriön päätöksellä 12.6.1943 seitsemännen päivän adventistiyhdyskunta Suomessa rekisteröitiin Suomen Adventtikirkko - nimisenä. Samaan aikaan rekisteröitiin kirkon ruotsinkielinen työ Finlands Svenska Adventkyrka -nimisenä, joka toimi itsenäisenä kirkkokuntana aina vuoteen 1991 asti, jolloin se liittyi samannimisenä rekisteröitynä seurakuntana Suomen Adventtikirkkoon.
Vuonna 1996 Adventtikirkon suomalaisen piirikunnan hallintotoimisto muutti Helsingistä Tampereen Aitolahteen.
Tänään adventtiseurakuntia löytyy useita kymmeniä ympäri Suomea.
Lähteet:
T. N. Ketola: Hengellisiä liikkeitä - historiallinen tutkielma Suomen adventtiliikkeestä, Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1952; Olavi Rouhe, "Adventtiliike - usko, toiminta ja tavoitteet", Kirjatoimi, 1987; Tunnustuskirjana Pyhä Raamattu, Kirjatoimi, 1995.
